Olen innoissani löydettyäni uuden teatterin – Myllyteatterin – joka tekee täysin omalakista ja omintakeista teatteria.
Myllyteatterin uutuusnäytelmän Viisi tapaa olla vapaa olen nähnyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran ensi-illassa Kanneltalossa ja toistamiseen uusintaensi-illassa Teatteri Avoimissa Ovissa.
Huomasin toisella kerralla odottavani lempikohtauksiani, joita oli useita. Mitä ihmettä! Milloin viimeksi minulla on ollut jossain näytelmässä jokin lempikohtaus?
Kaisa-Liisa Logrénin ja Niina Miettisen konseptin pohjalta luotu esitys käsittelee ikiaikaista aihetta: kiireen taltuttamista. Näytelmässä pohditaan paljon muutakin: vapauden ja velvollisuuksien välistä tasapainoa, itsensä toteuttamisen pakkoa ja alituista riittämättömyyden tunnetta.
Tuttuja aiheita, toden totta, mutta vau, mikä tapa tehdä niistä parodiaa. Taiteen äärelle halajavien äitien kiirehuiput, teinivuosien hävettävät päiväkirjat ja vanhempien ja aikuisten lasten väliset skismat tekevät näkyviksi elämän perusainekset. Tuosta kaikesta meidän elomme on tehty – pienin variaatioin. Myllyteatterin esittämänä se huvittaa.
Esityksen harkittu liioittelu näyttää tavallisen tallaajan elämän lämpimässä ja empaattisessa valossa, jossa itselleen voi nauraa tuntematta oloaan häväistyksi.
Ihastuin Myllyteatterin esityksen fyysisyyteen. Olenkohan koskaan nähnyt näytelmää, jossa tarinaa kuljetetaan yhtä voimakkaasti liikekielen keinoin? Näyttelijäntyön seuraaminen olikin poikkeuksellista herkkua. On yllättävää nähdä salamarakastuminen, johon ei liity sanoja, tai tuntea omissa nahoissaan, miltä tuntuu ryömiä lattiaa pitkin terapiaistunnon täystyrmäyksen jälkeen.
Viisi tapaa olla vapaa on hullutteleva kollaasi toiveista ja todellisuuksista. Se leikittelee tutuilla ilmiöillä – miehet kokkaavat ja siivoavat, naiset sisustavat – ja täyttää näyttämön villasukilla, viherkasveilla ja himoituilla sisustuselementeillä. Se yrittää saada kaaoksen taltutettua, vaikka tietää, että tavoite on toivoton. Toteutuksen ihanan vinksahtanut twist pitää otteessaan alusta loppuun.
Entä ne lempikohtaukset? Salamarakastuminen ja terapiaistunto tulikin jo mainittua. Nauruhermoja kutkuttivat myös mummo ja hänen asemalla kohtaamansa ranskalaismies. Hillitön makupala! Kohtaus on tunnelmaltaan tyystin toisenlainen kuin hovitanssimainen, silmiä hivelevä tanhu, johon esitys loppuu. Elämässä on sittenkin jokin järjestys, tuntuivat tanssijat vakuuttavan – ja jopa hetki aikaa olla vapaa.
Lue lisää: myllyteatteri.fi., kuva: Cvijeta Miljak