Hansikkaiden riisumisen taito

On tuhat tapaa riisua viettelevästi kyynärpäihin ulottuvat hansikkaat, ja juuri niitä hetkiä yleisö odotti Kulttuurikeskus Caisan hämyisessä salissa Pride-viikonloppuna. Extravaganza Queer Gala marssitti estradille kelpo kimaran queer-artisteja, ja äänestä päätellen esitykset eivät jättäneet ketään kylmäksi. Olen vain kerran aiemmin ollut drag show’ssa, tuolloin Berliinissä, ja kotikatsomon eduksi on ilo todistaa, että Caisaan kerääntyneellä joukolla oli…

Syväsukelluksia

On hetkiä, jolloin tekee mieli panna kädet ristiin ja sanoa nöyrästi aamen. Mieli on oudolla tavalla ruokittu, ajatukset loksahtavat balanssiin. Tällainen olo minut valtasi luettuani Marko Järvikallaksen esikoisteoksen Mihin täällä voi mennä. Olen aidosti hämmästynyt. Luin kokoelmaa hidastellen, novelli kerrallaan. Halusin pitkittää nautintoa; nyt ei ollut ahmimisen vaan hitaan vastaanoton aika. Monesti luin saman novellin…

Myllyteatteri: Viisi tapaa olla vapaa

Olen innoissani löydettyäni uuden teatterin – Myllyteatterin – joka tekee täysin omalakista ja omintakeista teatteria.   Myllyteatterin uutuusnäytelmän Viisi tapaa olla vapaa olen nähnyt kaksi kertaa: ensimmäisen kerran ensi-illassa Kanneltalossa ja toistamiseen uusintaensi-illassa Teatteri Avoimissa Ovissa. Huomasin toisella kerralla odottavani lempikohtauksiani, joita oli useita. Mitä ihmettä! Milloin viimeksi minulla on ollut jossain näytelmässä jokin lempikohtaus?…