Pesärikko vie jalat alta

Kerroin teatteria harrastavalle ystävälleni syksyn merkkitapauksesta, Mikko Roihan ohjaamasta Pesärikosta. Kävin katsomassa sen Riihimäen Teatterissa syyskuussa. Ystäväni onnitteli minua siitä, että olin tehnyt teatterimatkan maakuntaan. Siitä tuli vähintäänkin kummallinen olo. Oliko Helsingistä Riihimäelle matkustaminen erityinen saavutus? Sitä se ei mielestäni ollut, mutta teatteriohjaaja Roihan ohjaus sitä vastoin on. Sen aisti ensi minuuteilla. Orvokki Aution romaanitrilogiaan perustuva…

Kalasatamassa juttukeikalla

Olen kirjoittanut jo usean vuoden ajan Destian Via-lehteen ja oppinut infran rakentamisesta valtavasti uutta. Vastikään vierailin jutunteossa Kalasataman työmaalla. Toimittajana innostun aina, kun näen, miten pöydän ääressä tai puhelimitse saamani tieto muuttuu tekstiksi ja infografiikaksi. Kalasataman työmaata haluttiin kuvata myös gif-animaatioin. Lopputulos on havainnollinen ja hauska. Kuvan ja tekstin yhteisvoimin tieto välittyy tehokkaasti. Mitä mieltä…