Pesärikko vie jalat alta

Ker­roin teat­te­ria har­ras­tavalle ystäväl­leni syksyn merkki­ta­pauk­ses­ta, Mikko Roi­han ohjaa­mas­ta Pesärikos­ta. Kävin kat­so­mas­sa sen Riihimäen Teat­teris­sa syysku­us­sa. Ystäväni onnit­teli min­ua siitä, että olin tehnyt teat­ter­i­matkan maakun­taan.

Post­ed by Riihimäen Teat­teri on Fre­itag, 18. August 2017

Siitä tuli vähin­täänkin kum­malli­nen olo. Oliko Helsingistä Riihimäelle matkus­t­a­mi­nen eri­tyi­nen saavu­tus? Sitä se ei mielestäni ollut, mut­ta teat­te­ri­o­h­jaa­ja Roi­han ohjaus sitä vas­toin on. Sen aisti ensi min­u­uteil­la. Orvok­ki Aution romaan­i­trilo­giaan perus­tu­va näytelmä vie jalat alta. Ohjauk­sen ryt­mi­tys toimii sekun­nin tarkku­udel­la, ohjaus luot­taa teat­terin omi­naisimpi­in keinoi­hin, riisut­tuun lavas­tuk­seen, väkevään näyt­telijä­työhön ja ennen kaikkea vah­vaan käsikir­joituk­seen.

Tek­sti upposi. Se oli yhä ajanko­htainen, vaik­ka tapah­tu­mat ja miljöö sijoit­tuvat men­neisyy­teen vuosikym­menten päähän. Pesärikko teki sen, mitä hyvä teat­teri tekee: se pani ajat­tele­maan. Mietin naisen ja miehen ase­maa, yhteisön ja yhteiskun­nan syn­nyt­tämää painet­ta, henkilöko­htais­ten toivei­den ja todel­lisu­u­den kohtaa­mat­to­muut­ta. Miten mies osaa rakas­taa, jos hän ei ole saanut siihen minkään­laisia eväitä kotoaan tai ympäristöstään? Miten nainen osaa kas­vat­taa, jos hän joutuu tekemään sen ilman (miehen) apua?

Pesärikos­sa loisti moni asia yhdessä ja erik­seen: käsikir­joi­tus, ohjaus, näyt­telijät, lavas­tus, musi­ik­ki ja val­ot. Video tuki tek­stiä, ei varas­tanut huomio­ta.

Ensi-iltana Orvok­ki Autio istui Riihimäen Teat­terin juh­layleisön joukos­sa. Huo­masin, miten sisäl­läni kasvoi toive: voi, kun­pa osaisin kir­joit­taa yhtä taitavasti kuin hän ja Mikko Roi­ha halu­aisi ohja­ta teok­seni. Pitkästä aikaa ajat­telin Pesärikkoa kat­soes­sani, miten vaikut­ta­va taide­muo­to oival­ta­va ohjaustyö onkaan. Se on tietenkin itses­tään­selvyys, mut­ta joidenkin (ohjaus)taide näyt­täy­tyy kirkkaam­pana kuin tois­t­en.