Huojuva talo on karmaisevan ajankohtainen

Kävin kat­so­mas­sa per­jan­taina 8.9. Tam­pereen Teat­teris­sa näytelmän, jon­ka päät­teek­si yleisö nousi sei­so­maan ja taput­ta­maan. En muista, että olisin koskaan kokenut samaa – teat­teris­sa. Stand­ing ova­tion! Mut­ta en ihmettele. Maria Jotunin Huo­ju­van talon mod­ernisoin­ti oli niin jykevä tulk­in­ta, että tuo­lil­ta nousi kuin itses­tään.

Huo­ju­va talo jät­tää romaan­i­na pysyvän jäl­jen luk­i­jan mieleen. Per­heväki­val­lan kuvaus on armo­ton. Romaanis­sa Eero alis­taa vai­mon­sa Lean. On vaikea ymmärtää, mik­si Lea ei lähde parisuh­teesta. Ulkop­uolisen on help­po niin sanoa, mut­ta per­heväki­val­las­ta kär­sivät ja kärsi­neet tietävät parem­min. Uhrin ja tek­i­jän välil­lä ris­teilee luke­ma­ton määrä siteitä, jot­ka liit­tävät onnet­tomat toisi­in­sa. Vaik­ka molem­mat osa­puo­let tietäi­sivät, että liit­to on väärin, siitä on läh­es mah­do­ton­ta irrot­tau­tua.

Sen näimme Frenck­ellin näyt­tämöl­lä poikkeuk­sel­lisen väkevänä esi­tyk­senä. Ohjaa­ja Antti Mikko­la on mod­ernisoin­ut romaanin, jon­ka Jotu­ni lähet­ti romaanikil­pailu­un vuon­na 1935, mut­ta joka ilmestyi vas­ta vuon­na 1963. Moni muis­taa romaanista teh­dyn tv-sovi­tuk­sen vuodelta 1990. Siinä Leaa näyt­teli Sara Paavolainen ja Eeroa Kari Heiska­nen. Muis­tan siitä vieläkin mon­ta piinaavaa yksi­tyisko­htaa.

Tam­pereen näyt­tämöl­lä roolit oli vai­hdet­tu. Lea oli väki­val­tainen nar­sisti, Eero kohtaloon­sa alis­tu­va, rakkau­teen usko­va uhri. Naisen väki­val­ta tun­tui kam­mot­taval­ta, kos­ka se näyt­ti täysin mah­dol­liselta. Kat­so­jana oli mah­do­ton ymmärtää Eeron alis­tu­mista. Mik­sei hän pane kun­nol­la vas­taan? Jokainen­han näkee, kenessä on vika. Vihel­lä peli poik­ki! Pak­ene ja vie mukanasi lapsetkin!

Huo­ju­va talo on siir­ret­ty onnis­tuneesti nykypäivään. Kaik­ki tekee vaiku­tuk­sen: videot, kuvat, äänet ja val­ot, lavas­tus.

Suurim­man vaiku­tuk­sen tekevät näyt­telijät. Anna-Mai­ja Tuokon Lea on raivopäi­nen hirviö, Art­tu Ratisen Eero elämälleen oikeu­tus­ta etsivä suo­ma­lainen mies. Hei­dän elämän­sä on yhtä hel­vettiä, mut­ta sen he esit­tävät niin taitavasti, että lopus­sa kat­so­ja kokee katar­sik­sen.