Helen Partti

Vapaa toimittaja, kääntäjä ja kirjailija

Suomi ja IPCC

Haas­tat­telin troop­pisen met­sähoitoti­eteen pro­fes­so­ria Markku Kan­nista vuo­den ensim­mäiseen Loimuun. “lmas­ton­muu­tok­sen fos­si­ili” on aloit­tanut ilmas­ton­muu­tok­sen tutkimisen jo vuon­na 1990. Miltähän tun­tuu tutk­i­jas­ta, kun aihe on vas­ta nyt, kolmisenkym­men­tä vuot­ta myöhem­min, nous­sut pysyvästi ykkö­suutis­ten joukkoon? Mikä pitää pro­fes­sorin kiin­ni työn imus­sa? Lue jut­tu, niin tiedät vas­tauk­sen.

kanninen

Ilmastonmuutoksen fossiili

Näin kut­suu itseään troop­pisen met­sän­hoitoti­eteen pro­fes­sori Markku Kan­ni­nen, joka osal­lis­tui IPCC:n ilmas­tora­portin laad­in­taan ja häm­mästyi, kun ilmas­ton­muu­tos ylsi Suomes­sa ensim­mäisen ker­ran tele­vi­sion ykkö­suutisek­si.

Rohkeaa tiedettä Tieteen päivillä

Tieteen tekem­i­nen vaatii rohkeut­ta ja sisukku­ut­ta sekä kykyä sietää epäon­nis­tu­misia. Epä­toivos­ta ja -uskos­ta huoli­mat­ta moni tutk­i­ja on jatkanut työtään ja tulok­sia on syn­tynyt. Haas­tat­telin Tieteen päivien (9.–13.1.2019) ohjel­male­hteen Lappeen­ran­nan teknil­lisen yliopis­ton pro­fes­sori Karl-Erik Michelseniä. Vuo­den 2018 pro­fes­sori toteaa haas­tat­telus­sa, että “epäon­nis­tu­miset kuu­lu­vat jokaisen tutk­i­jan työnku­vaan”.

Saako tieteessä epäonnistua?

2.1.2019

Tek­sti: Helen Part­ti
Kuvat: Curt Richter

Rahoit­ta­jat eivät rahoi­ta epäon­nis­tu­jaa, mut­ta inno­vaa­tioi­ta ei syn­ny ilman epäon­nis­tu­misia. Estääkö suo­ma­lainen tiede­maail­ma itse kehit­tymisen­sä? 

Tiede tutkii ilmiöitä, joista ei voi­da olla var­mo­ja tai joi­ta ei tiede­tä. Suurim­man osan tutkimuk­ses­ta pitäisi epäon­nis­tua, mut­ta reaal­i­maail­ma ei sitä sal­li. Yhdenkään nobelistin CV:ssä ei lue epäon­nis­tu­misia, eikä tutk­i­jan kan­na­ta hakea vakanssia, jos urapolul­la niitä on. Rahoit­ta­jat eivät rahoi­ta epäon­nis­tu­jia”, pro­fes­sori Karl-Erik Michelsen Lappeen­ran­nan teknil­lis­es­tä yliopis­tos­ta toteaa.

Tieteen, teknolo­gian ja mod­ernin yhteiskun­nan tutkimuk­sen pro­fes­sori nimitet­ti­in vuon­na 2018 Vuo­den pro­fes­sorik­si. Löy­tyykö hänen ural­taan epäon­nis­tu­misia? Pro­fes­sori kiemurtelee het­ken tuolis­saan, kunnes mieleen juo­lah­taa tuore esimerk­ki. Michelsen tut­ki itäisen Euroopan ydin­voimaloiden prob­lemati­ikkaa Neu­vos­toli­iton hajoamisen jäl­keen ja uskoi löytävän­sä kon­flik­ti­in poh­jaa­van mallin, jota hän voisi hyö­dyn­tää myöhem­min vaikka­pa Iranin ydin­te­knolo­giakysymyk­sis­sä. Har­mi vain, että Itä-Euroopan maat eivät ratkaisseet ongelmi­aan Michels­enin kon­flik­ti­hy­po­teesin vaan onnis­tuneen yhteistyön keinoin. Menikö koko tutkimus pieleen? “Epäon­nis­tu­miset kuu­lu­vat jokaisen tutk­i­jan työnku­vaan”, Michelsen kuit­taa.


Karl-Erik Michels­enin vetämä paneeli on Tieteen päivil­lä 10.1. klo 14.00.

Tutkimus­ra­hoi­tus pitäisi uud­is­taa. Suomen Akatemia voisi pois­taa hake­musten määräa­jat ja perus­taa avoimen por­taalin, johon hake­muk­sia voisi lähet­tää minä ajanko­htana tahansa. Näin hake­muk­set oli­si­vat yhteisessä käytössä ja niihin käytet­ty työ ei valuisi hukkaan edes kiel­teisen rahoi­tus­päätök­sen jäl­keen. “Nyt käy usein niin, että jos tutk­i­ja saa niin san­otun hyl­syn, hän alkaa tehdä jotain muu­ta. Oikeas­t­aan sel­l­aiseen ei ole varaa”, Michelsen sanoo.

Suomen Akatemi­alle lähete­ty­istä apu­ra­ha­hake­muk­sista noin kymme­nen pros­ent­tia osuu maali­in. Niihin liit­tyy kir­joit­ta­mat­to­mia odotuk­sia. Tutk­i­joiden tulisi tietää jo tutkimuskysymys­tään laaties­saan lop­putu­los, sil­lä rahoit­ta­jat ovat kiin­nos­tunei­ta siitä, miten he voivat hyö­dyn­tää tieteel­lisiä tulok­sia omas­sa toimin­nas­saan. Tutk­i­jan näkökul­mas­ta tämä on paradok­si.

 

Tutkijan vapaus

Kos­ka tutk­i­jan odote­taan sitoutu­van lop­putu­lok­seen jo haku­vai­heessa, luovu­u­den mah­dol­lisu­udet ovat kaven­tuneet. Aiem­min tutkimuk­sen aikana syn­tyneitä sivupolku­ja pidet­ti­in tutk­i­jan vapaut­e­na – luovuute­na. Mikä vapaut­ta tänä päivänä rajoit­taa? Epäon­nis­tu­misen pelkoko vai vas­tuu, joka sälytetään tutk­i­joiden har­tioille? Onko talous­tutk­i­joiden vika, jos Suomen hal­li­tus tukeu­tuu bud­jet­tiri­ihen päätök­sis­sään tutk­i­joiden talouskasvu­a­na­lyy­sei­hin, jot­ka pet­tävät pahan ker­ran? Onko mete­o­rolo­gin pää pan­ta­va pölkylle, jos pur­jevene ajau­tuu myrskyyn, vaik­ka hän oli luvan­nut poutaa?

Yliopis­ton kol­mas tehtävä perus­tutkimuk­sen ja ylim­män opetuk­sen rin­nal­la on kuitenkin yhteiskun­nalli­nen vaikut­ta­mi­nen, ja jos me emme puhu tieteestä, joku muu puhuu.”

Tutk­i­jat jakau­tu­vat kah­teen joukkoon. Toiset ovat rohkeampia kuin toiset. Yhdet heit­täy­tyvät yhteiskun­nal­liseen keskustelu­un, toiset lin­noit­tau­tu­vat ja tekevät yhä spe­si­fisem­pää tiedet­tä, jota kukaan kuol­e­vainen tai poli­itikko ei ymmär­rä. Yliopis­ton kol­mas tehtävä perus­tutkimuk­sen ja ylim­män opetuk­sen rin­nal­la on kuitenkin yhteiskun­nalli­nen vaikut­ta­mi­nen, ja jos me emme puhu tieteestä, joku muu puhuu”, Michelsen toteaa.

Yhdys­val­lois­sa opiskel­lut Michelsen kaipaa Suomeen enem­män yhteiskun­nal­lisia keskustelijoi­ta – pub­lic intel­lec­tu­als – jot­ka kom­men­toi­vat muu­takin kuin vain omaa tieteenalaansa. Suo­ma­lais­es­ta kult­tuurista löy­tyy tosin jar­ru, joka vesit­tää hyvät aikeet: häpeä. Sitä pelätään viimeiseen asti. “Ote­taan vaikka­pa Pekka Himasen tapaus. Hänet häpäis­ti­in tieteen­tek­i­jänä. Sel­l­aisen jäl­keen on han­kala koo­ta itse­tun­toa ja jatkaa tutk­i­jana”, Michelsen val­ot­taa. Yhdys­val­lois­sa virheitä siede­tään parem­min, sil­lä epäon­nis­tu­mi­nen liit­tyy olen­nais­es­ti rohkeu­teen. Nyn­nyjä siel­lä ei arvoste­ta.

 

Oppia yrityksistä

Karl-Erik Michelsen luo Lappeen­ran­nan teknil­lisessä yliopis­tossa siteitä kaup­pati­etei­den ja insinööri­ti­etei­den välille. Hän on tutk­in­ut teol­lisu­ut­ta omas­sa työssään ja kir­joit­tanut muun muas­sa Koneen ja Vaisalan mono­grafi­at. Yri­tys­ten tari­nois­sa tois­tuu tut­tu juoni: voit­toon päästään yri­tyk­sen ja ere­hdyk­sen kaut­ta. Jos se toimii yri­tys­maail­mas­sa, mik­sei sit­ten tieteessä?

Yri­tyk­sis­sä on pitkä perinne johta­ju­ud­es­ta, sen sijaan yliopis­toil­la ei ole koulutet­tu­ja tutkimusjo­hta­jia, jot­ka kokeil­i­si­vat uut­ta ja antaisi­vat toisen mah­dol­lisu­u­den. Yliopis­tois­sa hukataan val­tavia määriä lois­tavia ideoita. Yri­tyk­sil­lä ei siihen ole varaa. Ne eivät edis­ty, jos ne eivät uskalla kokeil­la. Se olisi hyvä oppi tutkimus­maail­maan”, Michelsen sum­maa.

Epäon­nis­tu­miset ovat edel­ly­tys myös uuden luomiselle, inno­vaa­tioille. Inno­vaa­tio­hengestään Suo­mi saa pro­fes­so­ril­ta huonot pis­teet. Selviy­tymisessä Suo­mi on eri­no­mainen, mut­ta se ei riitä. Van­hat kon­stit, ris­teil­i­jät ja sel­lu, eivät ole sama asia kuin Nokia-spir­it. Se Suomes­ta puut­tuu.

 

Lisätietoja Karl-Erik Michelsenin vetämästä paneelista Tieteen päivillä:
Saako tieteessä epäonnistua?

Lintsarista tuli arvostettu tutkija

Agrono­mi Johan­na Muurisen tari­na mieti­tyt­ti pitkään jutun­teon jäl­keenkin. Muuri­nen ker­toi koulu­a­jois­taan, hevoshar­ras­tuk­ses­taan ja nykyis­es­tä työstään Elin­tarvike­tur­val­lisu­usvi­ras­to Evi­ras­sa Viikissä.

Jokainen nuori tarvit­see jonkun aikuisen, joka uskoo nuoren mah­dol­lisuuk­si­in ja näkee hie­man pidem­mälle kuin nuori itse. Muurisen äiti ilmoit­ti tyt­tären­sä ammat­tiopis­toon lab­o­rant­til­in­jalle. Siitä alkoi pitkä polku. Vuosien päästä enti­nen koul­ulintsari väit­teli bak­tee­rien antibioot­tire­sistenssistä maat­alousekosys­teemeis­sä mikro­bi­olo­gian oppi­aineesta. Pian hän tekee tiedet­tä Yhdys­val­lois­sa.

 

muurinen

– Ihmiskun­nan tulisi sopeu­tua elämään luon­nos­sa sitä tuhoa­mat­ta. Nyt luon­non tas­apain­oa on järkytet­ty liikaa, sanoo tutk­i­ja Johan­na Muuri­nen Evi­ras­ta.

Kuva Veikko Somer­puro

 

Tavoitteista totta

Haas­tat­telin yrit­täjä­pariskun­taa Anna-Liisa Lun­del­lia ja Mikko Gri­inar­ia Saukko­las­sa van­has­sa mei­jer­imuseossa, joka on nyt viihty­isä koti ja yri­tyk­sen toim­i­ti­la. Min­u­un teki vaiku­tuk­sen parin yhteinen “tah­toti­la”. Unelmia täy­tyy olla ja keino­ja niiden toteut­tamiseen. Anna-Liisa ja Mikko ovat silmin näh­den onnis­tuneet yhteisel­lä polul­laan.

Lue unelmista ja mei­jeristä lisää täältä.

 

Jääkiekkonaisia

Tilas­to­vas­taa­va Heli Ris­sa­nen pitää huolen siitä, että jääkiekko­tu­lok­set ilmestyvät prikulleen oikeaan aikaan eri­laisi­in ruu­tu­i­hin kiekkokansan seu­rat­taviksi. Des­t­ian tieto­hallinnon palvelupääl­likkö reis­saa ympäri maail­maa jääkiekon perässä. Jääkiekko­har­ras­tus on vienyt hänet maail­man­mes­taru­us­pelei­hin ja olympialaisi­in.

Haas­tat­telin Heliä olympialais­ten alla. Min­ua miel­lyt­ti eri­tyis­es­ti Helin ohje ongel­mati­lanteisi­in: “Älä mene ongelmista heti pani­ikki­in vaan muista hah­mot­taa kokon­aisu­us.” Yksinker­tainen ohje. Sen kun aina muis­taisi.

Työpaikka maailmalla

Haas­tat­telin val­oku­vaa­ja Tan­ja Mikko­laa ja toimit­ta­ja Ismo Lehtos­ta OP Medi­aan ja jäin pohti­maan, miten kovan työn takana leipä on maail­mal­la. Verkos­tot on luo­ta­va itse, niitä on myös muis­tet­ta­va hoitaa ja laa­jen­taa. Koti­maas­sa aina tör­mää kol­le­goi­hin ja asi­akkaisi­in, mut­ta entä ulko­mail­la? Miten paljon on nähtävä vaivaa pysyäk­seen muiden muis­tis­sa, kun ei voi esimerkik­si osal­lis­tua yhteisi­in tapah­tu­mi­in? Tan­jal­la on mon­en vuo­den koke­mus ulko­mail­la työsken­telystä. Hän tietää, mikä heitä odot­ti, kun he pariskun­tana päät­tivät jäädä ulko­maille Suomeen palaamisen sijaan. Rohkea päätös, joka vaatii määräti­etoisu­ut­ta, suun­nitel­mallisu­ut­ta ja lujia her­mo­ja. Yrit­täjyyt­tä.

Koti­na koko maail­ma

Kotina koko maailma – Ismo sai potkut ja se muutti elämän

Tan­ja Mikko­la ja Ismo Lehto­nen kär­sivät yhteisen ajan puut­teesta Suomes­sa asues­saan. Sit­ten Ismo sai potkut. Työt­tömyys oli pariskun­nalle uusi alku.

Jokainen avioerotarina koskettaa

Haas­tat­telin Mai­ka Vuor­ta OP Medi­aan avio­eros­ta. Aihe on hyvin kipeä mon­elle. Minus­ta on vaikea lukea tari­noi­ta, jois­sa yhdestä elämän suurim­mas­ta järky­tyk­ses­tä selvitään vähin naar­muin. En halun­nut kir­joit­taa sel­l­aista. Mai­ka on rehelli­nen. Hän etsii vas­tauk­sia. Ehkä hänen koke­muk­sen­sa aut­taa mui­ta löytämään keino­ja selviy­tymiseen. Käy luke­mas­sa!

”Olimme tavallinen, mutta emme kovin tiivis perhe”

Kalasatamassa juttukeikalla

Olen kir­joit­tanut jo use­an vuo­den ajan Des­t­ian Via-lehteen ja oppin­ut infran rak­en­tamis­es­ta val­tavasti uut­ta. Vastikään vierailin jutun­teossa Kalasa­ta­man työ­maal­la. Toimit­ta­jana innos­tun aina, kun näen, miten pöy­dän ääressä tai puhe­lim­itse saa­mani tieto muut­tuu tek­stik­si ja info­grafi­ikak­si. Kalasa­ta­man työ­maa­ta halut­ti­in kuva­ta myös gif-ani­maa­tioin. Lop­putu­los on havain­nolli­nen ja haus­ka. Kuvan ja tek­stin yhteisvoimin tieto välit­tyy tehokkaasti.

Mitä mieltä sinä olet lop­putu­lok­ses­ta? Lue 28.09.2017 julka­istu jut­tu Kaupunkia Kalasa­ta­maan ja ker­ro min­ulle.

Tässä yksi maku­pala ani­maa­tioista, jot­ka ovat Kata­ri­na Lönnströmin ja Anu Mäkelän käden­jälkeä.

 

Ruuhkavuodet haltuun

Kuin­ka moni on etsinyt ratkaisu­ja ruuhkavu­osi­in, kun sekä työ että koti vaa­ti­vat paljon? Helsinkiläi­nen juristi Maria Carls­son tar­joaa käytän­nön vinkke­jä ruuhkavu­osien selät­tämiseen uudessa kir­jas­saan Ruuhkavu­osien ratkomisopas. Haas­tat­telin Mari­aa Helsin­gin Sanomi­in, sil­lä innos­tu­in kir­jan otteesta, joka on asialli­nen ja vaku­ut­ta­va, mut­ta ei ryp­py­ot­sainen. Opas hyö­dyn­tää omaa koke­mus­ta, tutkimusti­etoa ja työelämän tun­te­mus­ta ja sopii sekä työ­nan­ta­jien että -tek­i­jöi­den luet­tavak­si.

Ruuhkavu­osien ratkomisopas
Juristi löysi tas­apain­on työn ja per­he-elämän välille ja kir­joit­ti siitä kir­jan – näin selviät ruuhkavu­o­sista
Maria Carls­son huo­masi, ettei työn ja per­he-elämän yhdis­tämiseen ole järke­viä käytän­töjä…