Helen Partti

Vapaa toimittaja, kääntäjä ja kirjailija

Informaatiohäirintä lisääntyy vaalien alla

Infor­maa­tio­häir­in­tä on arkipäiväi­nen vit­saus ympäri maail­man, myös Suomes­sa. Ulkopoli­it­tisen insti­tuutin tutk­i­ja Mika Aal­to­la ja Iltale­hden ulko­maan­toimit­ta­ja Nina Jär­venkylä ker­to­vat jutus­sani, mil­laisen vaikut­tamisen kohteek­si toimit­ta­jat ja luke­va yleisö altistu­vat. Paras vastalääke epälu­otet­ta­van tiedon havait­semiseen on vah­va medi­aluku­taito. Sitä tarvi­taan varsinkin vaalien alla.

Lue jut­tu Infor­maa­tio­häir­in­tä piinaa medi­aa täältä.

Rohkeaa tiedettä Tieteen päivillä

Tieteen tekem­i­nen vaatii rohkeut­ta ja sisukku­ut­ta sekä kykyä sietää epäon­nis­tu­misia. Epä­toivos­ta ja -uskos­ta huoli­mat­ta moni tutk­i­ja on jatkanut työtään ja tulok­sia on syn­tynyt. Haas­tat­telin Tieteen päivien (9.–13.1.2019) ohjel­male­hteen Lappeen­ran­nan teknil­lisen yliopis­ton pro­fes­sori Karl-Erik Michelseniä. Vuo­den 2018 pro­fes­sori toteaa haas­tat­telus­sa, että “epäon­nis­tu­miset kuu­lu­vat jokaisen tutk­i­jan työnku­vaan”.

Saako tieteessä epäonnistua?

2.1.2019

Tek­sti: Helen Part­ti
Kuvat: Curt Richter

Rahoit­ta­jat eivät rahoi­ta epäon­nis­tu­jaa, mut­ta inno­vaa­tioi­ta ei syn­ny ilman epäon­nis­tu­misia. Estääkö suo­ma­lainen tiede­maail­ma itse kehit­tymisen­sä? 

Tiede tutkii ilmiöitä, joista ei voi­da olla var­mo­ja tai joi­ta ei tiede­tä. Suurim­man osan tutkimuk­ses­ta pitäisi epäon­nis­tua, mut­ta reaal­i­maail­ma ei sitä sal­li. Yhdenkään nobelistin CV:ssä ei lue epäon­nis­tu­misia, eikä tutk­i­jan kan­na­ta hakea vakanssia, jos urapolul­la niitä on. Rahoit­ta­jat eivät rahoi­ta epäon­nis­tu­jia”, pro­fes­sori Karl-Erik Michelsen Lappeen­ran­nan teknil­lis­es­tä yliopis­tos­ta toteaa.

Tieteen, teknolo­gian ja mod­ernin yhteiskun­nan tutkimuk­sen pro­fes­sori nimitet­ti­in vuon­na 2018 Vuo­den pro­fes­sorik­si. Löy­tyykö hänen ural­taan epäon­nis­tu­misia? Pro­fes­sori kiemurtelee het­ken tuolis­saan, kunnes mieleen juo­lah­taa tuore esimerk­ki. Michelsen tut­ki itäisen Euroopan ydin­voimaloiden prob­lemati­ikkaa Neu­vos­toli­iton hajoamisen jäl­keen ja uskoi löytävän­sä kon­flik­ti­in poh­jaa­van mallin, jota hän voisi hyö­dyn­tää myöhem­min vaikka­pa Iranin ydin­te­knolo­giakysymyk­sis­sä. Har­mi vain, että Itä-Euroopan maat eivät ratkaisseet ongelmi­aan Michels­enin kon­flik­ti­hy­po­teesin vaan onnis­tuneen yhteistyön keinoin. Menikö koko tutkimus pieleen? “Epäon­nis­tu­miset kuu­lu­vat jokaisen tutk­i­jan työnku­vaan”, Michelsen kuit­taa.


Karl-Erik Michels­enin vetämä paneeli on Tieteen päivil­lä 10.1. klo 14.00.

Tutkimus­ra­hoi­tus pitäisi uud­is­taa. Suomen Akatemia voisi pois­taa hake­musten määräa­jat ja perus­taa avoimen por­taalin, johon hake­muk­sia voisi lähet­tää minä ajanko­htana tahansa. Näin hake­muk­set oli­si­vat yhteisessä käytössä ja niihin käytet­ty työ ei valuisi hukkaan edes kiel­teisen rahoi­tus­päätök­sen jäl­keen. “Nyt käy usein niin, että jos tutk­i­ja saa niin san­otun hyl­syn, hän alkaa tehdä jotain muu­ta. Oikeas­t­aan sel­l­aiseen ei ole varaa”, Michelsen sanoo.

Suomen Akatemi­alle lähete­ty­istä apu­ra­ha­hake­muk­sista noin kymme­nen pros­ent­tia osuu maali­in. Niihin liit­tyy kir­joit­ta­mat­to­mia odotuk­sia. Tutk­i­joiden tulisi tietää jo tutkimuskysymys­tään laaties­saan lop­putu­los, sil­lä rahoit­ta­jat ovat kiin­nos­tunei­ta siitä, miten he voivat hyö­dyn­tää tieteel­lisiä tulok­sia omas­sa toimin­nas­saan. Tutk­i­jan näkökul­mas­ta tämä on paradok­si.

 

Tutkijan vapaus

Kos­ka tutk­i­jan odote­taan sitoutu­van lop­putu­lok­seen jo haku­vai­heessa, luovu­u­den mah­dol­lisu­udet ovat kaven­tuneet. Aiem­min tutkimuk­sen aikana syn­tyneitä sivupolku­ja pidet­ti­in tutk­i­jan vapaut­e­na – luovuute­na. Mikä vapaut­ta tänä päivänä rajoit­taa? Epäon­nis­tu­misen pelkoko vai vas­tuu, joka sälytetään tutk­i­joiden har­tioille? Onko talous­tutk­i­joiden vika, jos Suomen hal­li­tus tukeu­tuu bud­jet­tiri­ihen päätök­sis­sään tutk­i­joiden talouskasvu­a­na­lyy­sei­hin, jot­ka pet­tävät pahan ker­ran? Onko mete­o­rolo­gin pää pan­ta­va pölkylle, jos pur­jevene ajau­tuu myrskyyn, vaik­ka hän oli luvan­nut poutaa?

Yliopis­ton kol­mas tehtävä perus­tutkimuk­sen ja ylim­män opetuk­sen rin­nal­la on kuitenkin yhteiskun­nalli­nen vaikut­ta­mi­nen, ja jos me emme puhu tieteestä, joku muu puhuu.”

Tutk­i­jat jakau­tu­vat kah­teen joukkoon. Toiset ovat rohkeampia kuin toiset. Yhdet heit­täy­tyvät yhteiskun­nal­liseen keskustelu­un, toiset lin­noit­tau­tu­vat ja tekevät yhä spe­si­fisem­pää tiedet­tä, jota kukaan kuol­e­vainen tai poli­itikko ei ymmär­rä. Yliopis­ton kol­mas tehtävä perus­tutkimuk­sen ja ylim­män opetuk­sen rin­nal­la on kuitenkin yhteiskun­nalli­nen vaikut­ta­mi­nen, ja jos me emme puhu tieteestä, joku muu puhuu”, Michelsen toteaa.

Yhdys­val­lois­sa opiskel­lut Michelsen kaipaa Suomeen enem­män yhteiskun­nal­lisia keskustelijoi­ta – pub­lic intel­lec­tu­als – jot­ka kom­men­toi­vat muu­takin kuin vain omaa tieteenalaansa. Suo­ma­lais­es­ta kult­tuurista löy­tyy tosin jar­ru, joka vesit­tää hyvät aikeet: häpeä. Sitä pelätään viimeiseen asti. “Ote­taan vaikka­pa Pekka Himasen tapaus. Hänet häpäis­ti­in tieteen­tek­i­jänä. Sel­l­aisen jäl­keen on han­kala koo­ta itse­tun­toa ja jatkaa tutk­i­jana”, Michelsen val­ot­taa. Yhdys­val­lois­sa virheitä siede­tään parem­min, sil­lä epäon­nis­tu­mi­nen liit­tyy olen­nais­es­ti rohkeu­teen. Nyn­nyjä siel­lä ei arvoste­ta.

 

Oppia yrityksistä

Karl-Erik Michelsen luo Lappeen­ran­nan teknil­lisessä yliopis­tossa siteitä kaup­pati­etei­den ja insinööri­ti­etei­den välille. Hän on tutk­in­ut teol­lisu­ut­ta omas­sa työssään ja kir­joit­tanut muun muas­sa Koneen ja Vaisalan mono­grafi­at. Yri­tys­ten tari­nois­sa tois­tuu tut­tu juoni: voit­toon päästään yri­tyk­sen ja ere­hdyk­sen kaut­ta. Jos se toimii yri­tys­maail­mas­sa, mik­sei sit­ten tieteessä?

Yri­tyk­sis­sä on pitkä perinne johta­ju­ud­es­ta, sen sijaan yliopis­toil­la ei ole koulutet­tu­ja tutkimusjo­hta­jia, jot­ka kokeil­i­si­vat uut­ta ja antaisi­vat toisen mah­dol­lisu­u­den. Yliopis­tois­sa hukataan val­tavia määriä lois­tavia ideoita. Yri­tyk­sil­lä ei siihen ole varaa. Ne eivät edis­ty, jos ne eivät uskalla kokeil­la. Se olisi hyvä oppi tutkimus­maail­maan”, Michelsen sum­maa.

Epäon­nis­tu­miset ovat edel­ly­tys myös uuden luomiselle, inno­vaa­tioille. Inno­vaa­tio­hengestään Suo­mi saa pro­fes­so­ril­ta huonot pis­teet. Selviy­tymisessä Suo­mi on eri­no­mainen, mut­ta se ei riitä. Van­hat kon­stit, ris­teil­i­jät ja sel­lu, eivät ole sama asia kuin Nokia-spir­it. Se Suomes­ta puut­tuu.

 

Lisätietoja Karl-Erik Michelsenin vetämästä paneelista Tieteen päivillä:
Saako tieteessä epäonnistua?